Luonnonsuojelu
Lahjoitamme varoja Suomen luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi
Heikki Savolaisen säätiön tavoitteena on on omalta osaltaan edistää Suomen luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä eri keinoin. Lahjoitamme varoja luonnonsuojeluun vaaliaksemme ympäristömme monimuotoisuutta ja turvataksemme luonnon ekosysteemin tasapainon säilymisen.
Ohjeet apurahan hakemiseen:
Heikki Savolaisen säätiö myöntää apurahaa luonnonsuojeluun liittyviin hankkeisiin. Apurahaa myönnetään pääsääntöisesti vuodeksi kerrallaan. Hakuaika on vuosittain 1.9.-30.11. Täytä hakulomakkeeseen pyydetyt tiedot. Huomaathan, että lomake on aktiivinen vain hakuaikana.
Käsittelemme hakemukset hakuajan päätyttyä. Tiedotamme päätöksistä kaikkia hakijoita mahdollisimman pian. Myönnetyt apurahat tiedotetaan myös sivustollamme ajankohtaista-osiossa.
Monimuotoisuus tasapainottaa ja turvaa ekosysteemien toimintaa
Valonsäteet siivilöityvät kuusen oksien lomitse, varvikko tuoksuu ja höyryää aamun kylmimpänä hetkenä. Hämähäkinseitteihin tiivistynyt kaste paljastaa pienten saalistajien olemassaolon joka puolella: mustikanvarvuissa, suopursujen kukinnoissa, puiden oksilla. Linnut ovat jo heränneet, puukiipijä lennähtää männyn rungolle etsien kuoren uurteista ja jäkälien röyhelöistä syötävää. Hippiäiset puuhailevat hipsutellen oksistossa ja napsivat hyppyhäntäisiä ja hämähäkkejä. Hömötiainen varoittelee ohi mennessään, viedessään poikasilleen ruokaa koivupökkelöön kovertamaansa koloon. Sillä on hieno taulakääpä terassikatoksena.
Jäkälän peittämän koivunrungon vieressä kastepisarat kimmeltävät metsäalvejuuren lehtien kärjissä ja puronvarren hiirenportaat kiertävät auki lehtiään. Havinaa, ripinää, naputusta, kuhinaa, solinaa, ininää ja tuoksuja – elämän virtaa mitä moninaisimmissa muodoissa. Ei yhtä eläjää ilman toista ja kolmatta. Eikä elämää ilman kuolemaa.
Luonnon kiertotalous toimii lähes mitään hukkaamatta. Kaikelle on käyttöä ja käyttäjiä. Ajasta aikaan ovat eliöt syntyneet ja kuolleet, saaneet jälkeläisiä ja siten sopeutuneet kukin omaan ympäristöönsä ja eliöyhteisöönsä. Toiset alati muuttuviin olosuhteisiin ja toiset vakaampiin. Ilmasto eri aikoina ja eri alueilla on lämmennyt ja viilentynyt, ollut kosteampaa ja kuivempaa. Eläimet, kasvit ja muut eliöt ovat siirtyneet ja sopeutuneet – tai hävinneet. Niillä on ollut siihen tilaa ja aikaa.
Myös ihminen on osa luontoa, yksi eliö muiden joukossa. Ihminen on riippuvainen lukuisista muista olennoista ja eliöistä. Ekosysteemit muodostuvat omanlaatuisiksi kuhunkin ympäristöön mukautuen. Niiden toiminta on riippuvainen siitä, että riittävä määrä erilaisia eliöitä on toiminnallisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Lajien häviäminen yksi toisensa jälkeen aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin myös niiden ekosysteemin muuttumisen tai häviämisen. Pohjoisen luonto on ankarien olosuhteiden vuoksi suhteellisen vähälajinen ja siksi myös erityisen altis muutoksille. Yksittäisillä lajeilla voi olla suuri merkitys kokonaisen eliöyhteisön toiminnassa – niin hyvässä kuin pahassa. Monimuotoisuus tasapainottaa ja turvaa ekosysteemien toimintaa. Antaa tilaa ja aikaa sopeutua hyvin nopeisiin muutoksiin, jotka ihminen aiheuttaa.
Suomalainen luonto on meidän ainutlaatuinen ekosysteemimme, jota voimme varjella vain Suomessa – satojen tuhansien järvien ja soiden maassa. Luonnon monimuotoisuus alkaa yksilöiden geeniperimän emäspareista ja jatkuu lajien, luontotyyppien ja luontokokonaisuuksien kirjoon eri ympäristöissä.
Ilman yksilöiden ja lajien monimuotoisuutta tai mahdollisuutta liikkua elinpaikasta toiseen, ei lajeilla ole kykyä sopeutua ympäristön muutoksiin. Esimerkiksi lintujen, lepakoiden ja petohyönteisten vähentyessä pääsevät tuhohyönteiset vapaammin lisääntymään. Tasapaino järkkyy. Siksi, luonnon itseisarvon lisäksi, on myös taloudellisesti järkevää suojella luontoa.
Suomalaista luontoa on hyödynnetty varsin säälimättömästi vuosikymmeniä. Tämän takia luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia alueita on jäljellä niin vähän, etteivät ne kykene ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta. Kestävä tulevaisuus edellyttää viimeisten luonnontilaisten alueiden säilyttämistä, mutta myös lajistoltaan köyhtyneiden alueiden olosuhteiden parantamista monin eri keinoin.
Keinoja ovat muun muassa soiden ja vesiluonnon ennallistaminen, talousmetsien rakenteen ja maatalousympäristöjen monipuolistaminen sekä suojelupinta-alan lisääminen erilaisissa elinympäristöissä. Meillä on keinot, meillä on voimavarat, tarvitsemme vain tahdon käyttää niitä.
